Pepillä oli tänään käynyt "vähän" vahinko. Pylly ja mahanalus oli niin kakassa, että oli pakko viedä lavuaariin pesulle. Helmi katsoi hyvinkin tarkkaan, että mitäs nyt tapahtuu, poju itse ei ollut moksiskaan :)
Eilen oli niin lämmintä, että päätin pakata pentulaiset koriin (kirjaimellisesti) ja kannoin ulos. Lilli, kaikkein reippaimpana päätti tehdä isot hädät ulos, muutlähinnä piipitti ja pyöri ympyrää. Ulkoilun jälkeen, annoin helmille kuivat nappulat pentulaatikon vieressä, Lilli hyökkäsi kupille ja nappasi nappulan suuhunsa. no eihän siitä syömisestä mitään tullut, kun ei ole hampaita, mutta päätinpä sitten kokeilla jauhalihan käsisyöttöä pennuille. Jauheliha maistui lähes tulkoon kaikille pennuille, willyllä ei ollut kyllä mitään kiinnostusta koko asiaan, eikä oikeastaan Martallakaan.
Pösö tai oikeastaan Willy, joka siitä tulee ja jota nimeä pitää nyt muistaa ruveta käyttämään. nimi taisi tulla hieman isä Vilin mukaan, mutta eipä se mitään haitanne :). Willy poika on ihku, se on nallekarhumainen ja niin söpö. Siitä taitaa tulla myös pentueen karvaisin pentu.
Pauli on porukan suurin pentu. Siitä näyttäisi tulevan myös korkearaajaisempi,mutta kuinka suuri siitä tulee, sen näkee vasta myöhemmin. Tällä pojalla löytyy luonnetta, joten siitä joku saa varmasti hyvän harrastuskaverin esim. Agilityyn. On sillä kyllä söpö naama ja paljon sileämpi turkki kuin veljillään.
heta on pentueen pienin, mutta ei suinkaan heiveröisin. Pippuria löytyy tästä pikku pentulaisesta. hetan silmät aukesivat ensimmäisinä ja aika vikkelästi jo käveleekin. heta jopa seisoi tosi komeasti,mitä kuvaaja ei kylläkään saanut ikuistettua.
Lilli, joka tykkää nukkua selällään. Rauhallinen sekin on, ei ehkä ihan niin rauhallinen kuin martta, mutta todellinen luonnehan rupeaa kuitenkin näkymään vasta sitten myöhemmin.
Martta on ihana, se on aivan kuin helmi emonsa pienenä. Saapa nähdä miten kehitys jatkuu. Martta on suhteellisen reipas kävelemään ja todella rauhallinen. Taitaa olla yksi rauhallisimmista pennuista ja viihtyy sylissä.
Kävin tänään Helmin ja pentujen kanssa eläinlääkärissä. osa helmin tisuista oli rohtuneita ja hiukkasen tulehtuneen näköisiä. En uskaltanut jättää pentuja kotiin, kun en tiennyt miten Helmi siihen reagoisi, joten saivat kokea ensimmäisen autoajelun (hyvin meni). Eläinlääkärissä hoitajat ihastelivat pentusia :) Lääkevoiteen avulla pitäisi hellittää, tulehdusta ei onneksi ollut!
Pennut kasvaa kovaa vauhtia. Poikien painot nousseet reippaasti pojat painoi tänään punnituksessa Pösö 319 g, Pepi 312 g ja Pauli 327 g. syntymäpainoon on tullut lisäystä jo jonkin verran Pösö 222 g, Pepi 204 g ja Pauli 193 g.
Oih ja voih, pennut on ihania! Niiden katselua ei voi kertakaikkiaan lopettaa ollenkaan. Jalat on ihan jäykkinä yöllisen synnytyksen ja pentulaatikon vieressä kököttämisestä. Aamulla keksittiin pennuille kutsumanimet, ennen kuin saavat oikeat nimensä:
Tytöt: Heta, Lilli sekä Martta
Tytöt ovat väriltään hieman vaaleampia kuin pojat.
Pennut syntyi viime yönä. synnytys alkoi yhden jälkeen ja loppui neljän jälkeen. Synnytys meni hyvin, emäntä ja avustaja Taija taitavat olla vaan aika väsyneitä tänään. 3 urosta ja 3 narttua kauniin värisiä pieniä russelivauvoja.Lisää pennuista myöhemmin.